
Miten MAXIA 595 KML sai alkunsa
Haastattelussa Christoph Semkow
”Uusi lastenvuoteellinen pohjaratkaisumme on minulle ihan sydämen asia. Olen intohimoinen karavaanari ja isä. Tiedän, mitä lapsiperheet tarvitsevat ja halusin luoda jotain sellaista, mikä tarjoaa enemmän mahdollisuuksia vaunuileville perheille.”
Christoph Semkow

Matkailuvaunujen rakennuspuolen tiimipäällikkö Christoph Semkow on työskennellyt yli seitsemän vuotta Hobbyn tehtailla. Yhdessä tiimiä vetävän Samuel Salaman kanssa tämä intohimoinen leirintämatkailija ja perheenisä on onnistunut suunnittelemaan uuden, monikäyttöisen lastenhuoneen, jollaista karavaanimarkkinoilla ei ole vielä nähty. Haastattelussa Christoph kertoo meille, mistä hän sai idean siihen ja mikä tekee uudesta lastenhuoneesta niin ainutlaatuisen.
Miten idea syntyi?
Idea ja unelma tällaisesta matkailuvaunusta on kypsynyt mielessäni jo vuosia. Kun lopulta saimme johdolta luvan aloittaa, ryhdyimme heti toimeen ja ideat suorastaan pursuilivat. Kyselimme jatkuvasti perheiltä mielipiteitä. Koska olen myös perheellinen vaunuilija, otimme suunnittelussa huomioon omiakin toiveitamme ja tarpeitamme.
Mikä oli tavoitteenne?
Halusimme saada aikaan jotain uutta, jotain mitä markkinoilla ei sellaisenaan ole. Voimme tarjota perheille todellista lisäarvoa ja yhdistää lastenhuoneeseen kaikkea, mitä normaalisti löytyy vain suuremmista matkailuvaunuista. Halusimme kehittää monikäyttöisen matkailuvaunun, jota voi muunnella perheiden erilaisiin tarpeisiin.

Saavutitte siis tavoitteenne! Miten lastenhuone on rakennettu?
Niinpä! Saavutimme todella tavoitteemme ja olemme suunnattoman ylpeitä ja iloisia lopputuloksesta. Uudessa lastenhuoneessa alin vuode koostuu kolmesta suorakulmaisesta pehmustetyynystä. Niiden alapuolen profilointi varmistaa parhaan mahdollisen ilmankierron. Tyynyistä saa kädenkäänteessä tehtyä istuinnurkkauksen ja ne saa tarvittaessa myös kokonaan pois. Alavuoteen päällä on valmius kahden muun vuoteen kiinnittämiseen. Ylemmät vuoteet koostuvat kahdesta kantavasta osasta, sälepohjasta ja patjasta. Takaosaa voidaan käyttää yhdeksällä eri tavalla.
Mitä se tarkoittaa käytännössä?
Ennen matkaa voimme miettiä, millaisella porukalla matkustamme. Lastenhuoneen saa sisustettua yhdelle, kahdelle tai kolmelle lapselle. Voimme järjestää takaosan niin, että koiralle löytyy oma paikka, kun se on lähdössä mukaan. Loman aikana voimme tilanteesta riippuen rakentaa takaosaan istuinnurkkauksen tai leikkiluolan.
Milloin lähdet ensimmäistä kertaa tämän matkailuvaunun kanssa reissuun?
Niin pian kuin mahdollista! Kumppanini, pieni tyttäremme ja minä pystymme tuskin odottamaan, että pääsemme matkaan ja lomailemaan siinä.